30.10.2014 20:55

Eettistä päätöksentekoa kunnan säästötalkoissa

Kuntien talous on kuralla ja on edessä vaikeita päätöksiä. Ratkaisua etsitään ja pohditaan. Mielestäni tehtävä ei ole helppo kenellekään päättäjälle. Nyt on edessä vain huonoja ja vielä huonompia päätöksiä, jotka on tehtävä, jotta talous lähtisi nousuun.

Kuntien liiketoimintaa ja toimintaa supistettaessa on huomioitava, mitkä ovat sen pitkäaikaiset vaikutukset ja miten kunnan tarjoamat palvelut heikkenevät, ettei tehdä supistuksia liian hätäisesti tai liian lyhytnäköisesti. Liian lyhytnäköiset supistukset tulevat yleensä kalliimmiksi pitkällä aikavälillä kuin toiminnan säilyttäinen.

Säästötoimissa meidän tulisi huolehtia myös niistä, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään tai ovat kunnan avustusten varassa. Säästötoimissa kärsivät yleensä heikompiosaiset ja ne, jotka eivät osaa pitää puoliaan. Toisaalta tämä asia ei ole aivan näin muistavalkoinen kuin sen esitän, mutta haluan herättää eettistä keskustelua siitä, mitkä arvot ajavat meitä tekemään poliittisia päätöksiä. Toivon, että kunnioittava ja arvostava ihmisarvo otetaan huomioon, kun tehdään leikkauksia eikä ihmisiä nähdä lukuina tai numeroina papereissa.

Näin vaalien lähestyessä tuntuu siltä, että kukaan ei halua tai uskalla tehdä kovia päätöksiä ennen vaaleja, koska kukaan ei halua olla se ns. "kova" politiikko, joka edes auttoi lisäämään työttömyyttä tai tyytymättömiä äänestäjiä.

Itse haluan tehdä politiikka, jossa ollaan lähellä lähimmäistä, kuitenkin ajatellen kuntalaisten parasta.

Jorma Harju, pj

KD:n Hyvinkään po.

KD:n kansanedustajaehdokas (Uusimaa)





—————

Takaisin


Yhteystiedot

Jorma Harju

Uudenmaanpiirin
ehdokastili
Fi44 5720 2320 1725 33.
Muista viite 4064
Jorma Harju