28.08.2014 18:00

Startti alkoi eduskuntavaaleihin

Hei,

tänään ollaan startattu eduskuntavaaleja. Hyvinkään Kristillisdemokraattien osasto asetti minut ehdokkaaksi. Osasto valitsi kaksi ehdokasta minut ja Taupilan Reijan. Nyt alkaa vaalityö. Itselleni tämä on ensimmäinen kerta olla ehdolla eduskuntavaaleissa, joten kaikki on uutta ja mielenkiintoista. 

Politiikkaan lähteminen alkujaan oli halu vaikuttaa asioihin ja toimia oman kaupungin ja yhteisön parhaaksi. Asetuin ehdolle kunnallisvaaleissa Hyvinkäällä ja tämä toi varavaltuutun paikan sekä ympäristölautakunnasta jäsenen paikan. Lisäksi olen opetuslautakunnassa varajäsenenä.

Hienointa kaikessa on se, että asioita ei tehdä yksin vaan yhdessä. Verkostoituminen on mielestäni tärkeää, kun teemme yhteisiä poliittisia päätöksiä, jotka vaikuttavat  kuntalaisten hyvinvointiin ja arkeen. Päätöksen teossa on hyvä muistaa vastuullisuus ja arvopohja minkä pohjalta teemme päätöksiä. Itse henkilökohtaisesti omaan kristillisen arvopohjan, jonka pohjalta pyrin tekemään päätöksiä.

Kutsun sinut mukaan vaalitapahtumiin ja tukemaan minua eduskuntaan. Siteeraan Kristillisten slogania "Anna hyvän työn jatkua".


yt. Jorma Harju

Uusi blogimme on julkaistu tänään. Voit lulkea uusia postauksia RSS kautta.

—————

Takaisin


Yhteystiedot

Jorma Harju

Uudenmaanpiirin
ehdokastili
Fi44 5720 2320 1725 33.
Muista viite 4064
Jorma Harju